Viikonloppu meni rentoutuessa perheen parissa ja tietenkin neuletyötä tehden. Neulominen onkin mielestäni paras tapa rauhoittaa villisti juoksevat ajatukset ja unohtaa arjen kiire.
Viileä syksyinen aamu sai minut palaamaan lapseni tämän vuotiseen talvineuleeseen minkä olen aloittanut jo helmikuussa ja aina välillä kaivanut esiin muiden töiden ohessa -minulla on yleensä vähintään kolme neuletta työn alla sillä varsinkin "aivottomat" perusneuleet pitkästyttävät helposti.
Nyt siis oli aika mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja alkaa kasaamaan valmiiksi neulottuja palasia villapaidaksi talven pakkasia varten. Eniten inhoan kappaleiden yhteen ompelemista ja lankojen päättelyä sillä tässäkin raitaneuleessa näitä langanpätkiä on ihan kiitettävä määrä.
| Palaset valmiina kasattavaksi |
Lanka on lämmintä ja lapsen käytössä kestävää Novitan 7 veljestä klassikkolankaa
mikä on meillä todettu "vähiten kutittavaksi" lankalaaduksi lämpimyydestä tinkimättä.
Värit: (099) musta 300g (394) kirkkaan vihreä 300g (278) oranssi 50g
Puikot 4,5mm sekä kaulusta varten pyöröpuikot 4mm
Sen jälkeen sitten kasaamaan. Saumojen ompelu vaatii taustalle hyvän tv-sarjan muuten meinaa jaksaminen loppua, usein pyrinkin tekemään neuleet ilman sivusaumoja yhdistämällä etu- ja takakappaleet kädenteille asti. Tässä neuleessa en kuitenkaan tehnyt niin sillä raitojen pääteltävät langanpäät saa siistimmin saumojen sisään kuin sivusaumattomassa neuleessa.
Kasaan neuleet aina oikealta puolelta vuorotellen reunojen silmukoita yhdistellen, näin saumoista tulee ohuempia ja jälki on siistimpää kuin kahden kappaleen päällekkäin ompelemisella.
Tältä näyttää nyt vielä hihaton neule.
Seuraavaksi ompelen hihojen saumat *huoh* ja kiinnitän hihat miehustaan.
Ompelen hihat miehustaan raitojen langanpätkillä ja näin saan samalla pääteltyä langat, kätevää.
Moni neuleistani odottaa juuri tätä työvaihetta ja voisin niin mielelläni delegoida tämän homman jollekkin siitä enemmän innostuneelle. Välillä kuitenkin kaivelen esiin näitä palasia ja sisulla kasaan ne valmiiksi.
Olin kuitenkin tänään oikein tehokas ja paidan kasauksen lisäksi ehdin korjata yhden repeytyneen takin harmistuneen käyttäjän iloksi.
Tästä siis kohti toivottavasti vieläkin vauhdikkaampaa työviikkoa.