torstai 29. tammikuuta 2015

Armeijan hengessä

Talvi on tuntunut kovin pitkältä huonojen kelien takia. Ensimmäisen kerran luisteltiin viime viikolla ja sukset odottavat vielä kunnollisia latuja. Peukut pystyyn että kelit on kohdillaan hiihtolomalla sillä talviurheilulajit ovat vahvasti meidän to do listan kärjessä.

Lapsen vaatetus on myös ollut jokseenkin haasteellista ja paksuimmat toppavaatteet loistavat vielä uutuuttaan käytön puutteessa. Myös lapaset ovat olleet kovassa käytössä ja uusille olikin tarvetta joten tiedustelin 9-vuotiaan mieltymyksiä väreistä ja mallista. Vastaukseksi sain lyhyesti "armeijalapaset".

Sitten vain lankaa etsimään...


Pieni pätkä testineulontaa ja oikeanlainen armeijakuosi löytyi Novitan 7-veljestä viidakko-langasta, mistä armeijakuosi syntyy itsestään sen kuin neuloa posottelee menemään. Hyväksyntä väristä lapsukaiselta, hyvä tv-sarja päälle, aivot narikkaan ja neulomaan...lapaset kun syntyy parissa illassa rutiinilla sen kummempia pohtimatta.

Aikaisempien talvien lapaset olen neulonut kolopeukalolla, missä tehdään vain aukko peukalolle mutta nyt lapsen käden jo ollessa suurempi vaihdoin toteutuksen kiilapeukaloon, mikä mielestäni istuu omaankin käteen paremmin ja antaa peukulle enemmän liikkuvuutta kuin aukkopeukalolliset lapaset. Seuraavat saakin jo neuloa aikuisen koossa, sen verran nopeaa on tuo kasvu nuorilla miehenaluilla.


Käytin lapasiin puikkokokoa 3½ millä saa seiskaveikasta hieman tiiviimpää jälkeä kuin isojen neulepintojen 4 puikoilla, sama homma sukissa vaikka neulejälkeni onkin luonnostaan jo melko tiivis ja usein neuleisiin valitsen hieman suuremman puikkokoon kuin ohjeessa.


Valmista tuli ja malli itse halusi kuvaan myös hieman armeijateemaan sopivaa kuvausrekvisiittaa :)

Kovassa käytössä ovat lapaset olleet ja näin leudolla talvella taitaa toppahanskat pysyä eteisen hyllyllä jatkossakin. Pääasia että lapsi tykkää ja käyttää vielä äidin tekeleitä, itse valitut asusteet kun ovat olleet niitä lemppareita aikaisemminkin. Lankaa jäi näistä vielä yli joten pipo taitaa valmistua seuraavaksi jämälangoista tai jotain muuta hauskaa?!

Mahtavaa lopputalvea toivottaen,

-Mari
 


  

torstai 1. tammikuuta 2015

Pidä ystävä lämpimänä

Mikäpä on parempi tapa muistaa ystävää kuin lämpimät sukat?
Tällä kertaa sukkien inspiraatio lähti syksyisestä metsästä ja lankakorin aineksista tietysti myös.

 Lankana hieman ohuempi Novitan Nalle mikä mahtuu kivasti kenkiin ja 
 raidoituskin syntyy ihan itsestään kun muistaa vain aloittaa sukat samasta 
 väriraidasta.
 Ihan "aivottomia" en sukista tehnyt vaan lisäsin pitsiraidan varsiin molempiin reunoihin, näkyy tosin kuvassa aika huonosti.


Sukkien terän tykkään kavennella sädekavennuksena (joka puikon lopussa 2s. yhteen) jolloin saumat jäävät hyvin huomaamattomiksi ja varsinkin kengissä tämä kavennus tuntuu vähiten. Varsi saa olla myös hyvin napakka sillä se venähtää sukissa aina ensimmäisenä.

Tässä vielä syksyisiä inspiraatiokuvia metsäretkeltä Nalle Marjaretki- langan hengessä.