Kesätauko on nyt ohi ja palasin eilen harrastukseni tankotanssin pariin.
Voi tätä tuskan määrää. Muutamia liikkeitä oli kuitenkin jäänyt mieleen hautumaan ja ne onnistuivatkin paremmin kuin alkukesästä. Vähän on kunto päässyt rapistumaan mutta kohta on edessä pimeät talvipäivät mitkä houkuttelevat kaikenlaiseen sisäliikuntaan, kun vain saisi kädet pidettyä neuletöissä ja poissa karkkipussista.
Tankotanssi on fyysisesti raskasta ja haastavaa mutta jokaisella tunnilla ylittää itsensä ja fiilis on aivan mahtava kun onnistuu uusissa liikkeissä.
Harrastukseen vaaditaan hyvin lyhyet shortsit (näitähän en julkisesti käytä missään muualla) ja niitä on ollut aika vaikeaa löytää jopa urheiluliikkeistä. Yllätyinkin positiivisesti kun piipahdin Gina Tricot myymälässä ja bongasin heidän värikkään urheilumallistonsa mitä en ole aikaisemmin edes huomannut. Matkaani lähti pieni urheilutoppi (todella tukeva jopa juoksuun), lyhyet shortsit ja pidempi toppi. Kivoja kuoseja oli paljon ja niistä oli jopa vaikeaa valita.
Kankaiden hengittävyydelle ei minulla ollut paljonkaan odotuksia, olihan nuo vaatteet aika edullisia urheiluliikkeiden superkankaisiin verrattuna. Tästäkin yllätyin positiivisesti, vaatteet siirsivät hyvin kosteuden pois iholta ja tuntuivat mukavilta sekä shortsit pysyivät hyvin päällä haastavissakin liikkeissä. Pitänee tsekata näitä useamminkin.
Alunperin siis lähdin Ginaan katsastamaan farkkuja mihin sain vinkin ystävältäni. Omistan pitkät jalat ja viime sesongeilla farkut ovat olleet niin matalia ettei vyötärö ole meikäläisellä näissä farkuissa lähimainkaan oikealla paikalla. Nyt löytyi testiin uusi farkkumalli Molly, missä vyötärö nousee todella korkealle mallinukella mutta minulla siis ihan normaaliin kohtaan missä housujen kuuluisi perusfarkuissa olla.
Muodissa on palattu siis korkeavyötäröisiin farkkuihin missä kuljin koko teini-ikäni. Onneksi permanentti jäännee kuitenkin historiaan, sillä siihen en haluaisi enää uusintakierrosta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti