sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Joulu meni jo!

Joulunpyhät vietimme akkuja lataillessa ihan oman kodin rauhassa ja vaikka vuosi onkin jo vaihtunut uudeksi, ajattelin silti esitellä pari Joululahjaksi antamaani neulomusta. 
Ensimmäinen lahja oli ajatuksella valmistettu ekologisten arvojen mukaan elävälle ystävälle jolle halusin tehdä jotain käytännöllistä jokapäiväiseen käyttöön. Mikäpä sen parempi hyödyke olisikaan kuin ekologiset tiskirätit?
Kestävästä ja pestävästä bambulangasta neuloin simppelillä helmineuleella parissa illassa kaksi kestorättiä. Jokainen näitä käyttänyt tietää myös että rätit vain paranevat pesussa. Tämän langan pesuohjeessa luvattiin 60 asteen lämpötila ilman värien haalistumista joten siitä piti tietenkin kokeilla.

 

Ajattelin viedä lahjan loppuun asti ekologisesti joten paketoin sen työsuhde-etuina saatuun kalapaperiin (kierrätetty Sneaky Steve kenkien pakkauskääre) ja  pahvitägiin (Ten Points kenkien mukana tuleva pahvinen hintakyltti). Aika kiva paketti tuli :)


Toinen lahjaksi antamani tekele oli Aloe Vera sukat käsityömessuilta ostamastani langasta...oi miksi en ostanut tätä ihanaa lankaa enempää? Onneksi nettikaupasta saa lisää jos lankahimo iskee.
Sukat annoin rakkaalle kummitytölleni jolla on nyt sopivasti samankokoinen jalka kuin minulla joten oikea koko oli helppo neuloa. 
Ah niin kauniit värit tässä langassa.

  
Melko yksinkertaiset kuviot toimivat liukuvärjätyssä langassa joten tein jalkapöydän päälle kapean hunajakennorivin hieman piristämään sukkien yleisilmettä ja rehellisyyden nimissä...täysin sileää neuletta olevat sukat on vaan niin tylsät neuloa, joku pieni juju pitää olla että jaksaa tehdä vielä sen toisenkin jalan sukan.


Itse tehdyt lahjat ovat mielestäni parhaita ja niitä on myös kiva antaa jos lahjan saaja osaa niitä arvostaa. 
Enempää en neulottua lahjoitellut tänä vuonna sillä oli aika hektinen tuo syksy & Joulun odotus mutta ideoita on muhinut mielessä sitäkin enemmän. 
Palaan niihin sitten myöhemmin kun pääsen toteutusasteelle.

Ihanaa tammikuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti